Rakkautta, vahingossa

Välillä tekee mieli lukea jotain kevyttä. Kahden aiemman positiivisen lukukokemuksen perusteella tartuin jälleen Veera Vaahtera -salanimellä kirjoitettuun viihteelliseen rakkauskirjaan. Vuonna 2013 julkaistu Rakkautta, vahingossa vie pohjoiseen, Tornion-seudulle.

Tarina kertoo kolmekymppisestä Pihlasta, joka on päättänyt muuttaa edesmenneen mummonsa taloon keskelle maaseutua, kauas Helsingin kumusta. Pihla on raskaana, mutta luotettavana pitämänsä poikaystävä Otto on karannut Intiaan joogaamaan kuultuaan tulevansa isäksi. Pihla haluaa selvittää ajatuksiaan, ja miksei edessä siintävä yksinhuoltajuus toimisi ihan hyvin pohjoisessa, johon liittyy paljon lapsuudesta tulevia hyviä muistoja.

Yksi teema kuvaa helsinkiläisnaisen asettumista ja elämää pohjoisessa. Millaisia kommelluksi sattuu? Ja koska kirja on napattu mukaan romantiikkagenren hyllystä, on ihmissuhteitakin monenlaisia. Naapurissa asuu vanha Arvo, jonka luona kyläilee tämän sukulaispoika, ruotsalainen Mårten. Miten olisi tämä mies uudeksi isäehdokkaaksi? Mårten tosin polttaa ketjussa, eikä Pihlalla ja Mårtenilla ole kunnolla yhteistä kieltä. Ja sitten on kyläkauppaa pyörittävä Leevi, pohjoisen gigolo. Ehkäpä siitä sitten? Lisäksi lienee vain ajan kysymys, milloin Otto päättää palata Intiasta selvittämään asioita.

Kirja on Vaahteran luontevaa tyyliä. Välillä naurahtelen ääneen, ja hahmogalleriassa on monta hyvää tyyppiä. Kenties hauskimpia ovat alueen ainoan äitien tukiryhmän, masentuneiden äitien ryhmän jäsenet. Vaikka kyseessä on chiclitiä, on se silti kirjoitettu suomalaiseen makuun. Moni asia on ainakin melkein realistinen.

Valitettavasti en kuitenkaan pitänyt tästä Vaahteran kirjasta niin paljoa kuin kahdesta aiemmin lukemastani (Sattumalta sinun sekä Kevyesti kipsissä). Kenties Vaahteran tyyli on ajan myötä hioutunut, sillä nämä aiemmin lukemani ovat myöhemmin ilmestyneitä kuin Rakkautta, vahingossa.

Kenties raskaana olevan hahmon tuntoihin oli vaikea samaistua, kun lastenhankinta ei ole osunut koskaan omalle kohdalleni, mutta taisi siinä olla muutakin. Moni asia tuntui vain hieman epärealistiselta, vaikka sellaiset voineekin viihdekirjallisuudessa antaa helpommin anteeksi. Ihmettelin esimerkiksi hyvin pitkään, miksei kukaan Pihlan helsinkiläistuttu kaipaa päähenkilöä, ja miksei Pihla ole missään yhteydessä kehenkään entisen elämänsä ihmiseen. Kirjan keskivaiheilla asia tavallaan selviää, mutta sekin selitetään olankohautuksella. Ratkaisu jättää päähenkilön Helsinki-elämän sosiaaliset verkostot kokonaan pois tuntuu oudolta ratkaisulta. 

Toisaalta kirjassa vauvan sukupuoli on jossain vaiheessa kaikille täysin selvää, vaikka sitä ei ole lukijalle milloinkaan kerrottu (tai sitten luin vain huolimattomasti, ja asia kerrottiinikin). Takaisin palaava Ottokin tuntuu heti tietävän, kumpaa sukupuolta lapsi tulee olemaan, vaikka siinä vaiheessa tarinaa Pihla ja Otto ovat vielä vaihtaneet tuskin sanaakaan. Entäs Pihlan työkuviot?

Eikä  kirjan loppuratkaisukaan nyt niin kovin ihmeellinen ole, mutta näinhän näissä kirjoissa käy. Kenties ärsyttävin oli silti kirjan lopulla selviävä "salaisuus", jonka ainakin tämä lukija oli arvannut jo heti kirjan alussa. Ylipäätään siis juonenkuljetus oli välillä hyvin itsestäänselvää.

Veera Vaahtera on kaikesta huolimatta hyvä suomalainen viihdekirjailija, ja tulen varmasti lukemaan häntä jatkossakin. Uskon, että mitä enemmän hän tätä genreä julkaisee, sen parempia kirjatkin ovat juoneltaan ja kerronnaltaan.

Luettu:

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Tammi 2013, 239 sivua.