sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 suosikkikirjani

Vuosi painuu lopuilleen. Tässä yhteenvedettynä omia vuoden 2017 lukukokemuksiani sekä tietysti suosikkini lukemistani kirjoista!

Vuoden aikana luin yhteensä 56 kirjaa. Tämän lisäksi lukeminen ja kirjoittaminen olivat muutenkin läsnä elämässä, sillä luin tietysti tuhansia sivuja tutkimustekstiä omaan väitöskirjaani liittyen, kirjoitin omaa tutkimustani sekä tätä harrastusprojektiani, Ysärikirjaa, joka julkaistiin syyskuussa. Osallistuin Helmetin lukuhaasteeseen, mikä hiukan ohjasi lukemistani, muttei liikaa. Tämän vuoden haastekohdat olivat siinä mielessä todella hyviä, että ne sallivat hyvin monenlaisia kirjoja luettavaksi. Osa kirjoista tuli luettua ihan vain lukuhaasteen vuoksi, mutta aika monta olisin lukenut ihan muutenkin. Se on sekä hyvä että huono. Tietysti on kivaa lukea kirjoja, jotka todellakin haluaa lukea, mutta kun kyseessä on haaste, ei minua haittaa, että vuoden 2018 haaste tuntuu hieman haastavammalta!



Ja tässä vuoden suosikkini!

1. Anneli Kanto: Lahtarit
2. Elena Ferrante: Loistava ystäväni
3. Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
4. Hanna Haurun kirjat

Nämä kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia. Anneli Kannon upea sisällissodan valkoisesta osapuolesta kertova Lahtarit teki minuun todella suuren vaikutuksen moniäänisyydellään ja yrityksellään ymmärtää valkoisten puolta, joka on erityisesti 1960-luvulta saakka leimattu kammottavaksi, epäoikeudenmukaiseksi teurastajalaumaksi. Kammottavia murhia ja epäoikeudenmukaisuutta todellakin tapatui, ja Kanto pyrkii antamaan selityksiä sille, miksi kävi niin kuin kävi. Miten ihan tavalliset ihmiset päätyivät valkoisten puolelle ja tappamaan punaisia? Hieno teos, jonka soisin monien lukevan!

Elena Ferranten Napoli-sarjan ensimmäinen osa Loistava ystäväni oli tavallaan hieman risririitainen lukukokemus. Se oli todella hieno kuvaus ihmis- ja ystävyyssuhteista, mutta samalla etenkin kirjan alkupuoli vaati hieman taistelua, että pääsin kirjassa ylipäätään alkuun. 

Alkuvuonna lukemani Lafonin Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt kertoo romanialaisen voimistelija Nadia Comanecin urasta ja osasta diktatuurissa sekä urheilumenestyksestä. Todella iholle tuleva, hieno elämäkerrallinen mutta fiktiivinen kirja.

Neljäntenä tähtenä vuoden aikana lukemiani romaanien joukossa voisin mainita Hanna Haurun, jolta olen nyt lukenut ensimmäisen sekä viimeisimmän romaanin. Vuonna 2008 julkaistu Utopia eli erään kylän tarina sekä tänä vuonna Finlandia-ehdokkaaksikin noussut Jääkansi ovat karuja pienoisromaaneja, joissa kuvataan mielestäni lähinnä surkeutta ja köyhyyttä pohjoisessa, ihmisiä joilla ei juuri vaikuta olevan vaihtoehtoja muuttaa elämänsä suuntaa. Vai onko sittenkin? 



Vuoden pettymykset

Pettymyksiäkin valitettavasti mahtui lukemiini kirjoihin, vaikka yleensä jätän kirjat aika herkästi kesken, jolloin en lue loppuun kirjoja, jotka ovat pettymyksiä.

Kjell Westön uusin teos Rikinkeltainen taivas ei puhutellut minua käytännössä  yhtään, vaikka olen rakastunut Westön aiempia teoksia, etenkin Missä kuljimme kerran sekä Kangastus 38 ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen. Tämä oli hiukan harmi, mutta eihän kukaan voi aina osua maaliin - ja ovathan monet tykänneet tästä Westön uutuudesta, vaikkei se minua sytyttänytkään. Minulle kirja oli kulunut, sillä koin sen toistavan aika montaakin aiemmin lukemaani kirjaa, ja kaikki henkilöt olivat minusta ärsyttäviä.

Annoin jälleen mahdollisuuden Riikka Pulkkiselle, johon minulla on vähän ristiriitainen suhde. Niin moni pitää ja jopa ylistää Pulkkista, mutta itse olen kunnolla pitänyt vain hänen humoristisesta Iiris Lempivaara -kirjastaan. Eikä Paras mahdollinen maailma myöskään muuttanut mielipidettäni. Tosin jostain syystä luen häntä kuitenkin!

Henriikka Rönkkösen Mielikuvituspoikaystävä on muodostunut todelliseksi bestselleriksi, joten sitäkin oli kurkattava! Mutta siitä ei valitettavasti tullut omaa suosikkiani. Osa kirjan jutuista oli ihan hauskoja, mutta pitemmän päälle teos oli minun silmissäni epätasainen ja toisteinen, ja lopun kuvaus kasvamisesta ihmisenä päälleliimattua. Rönkköseltä on tulossa uusi kirja, Mielikuvituspoikaystävän jatko-osa Bikinirajatapaus, ja haluan kuitenkin tsekata sen!

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Helmet-lukuhaaste 2017: Valmista on!

Sain kuin sainkin tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen valmiiksi! Tässä oma listani luetuista kirjoista.

Helmet-lukuhaaste:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
Doerr - Kaikki se valo jota emme näe
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Riikka Pulkkinen - Paras mahdollinen maailma
3. Suomalainen klassikkokirja
Toivo Pekkanen - Tehtaan varjossa
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Mika Pohjola - 1827
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Tove Jansson - Muumipappa ja meri
6. Kirjassa on monta kertojaa
Emmi Puikkonen - Eurooppalaiset unet
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
Elena Ferrante - Loistava ystäväni
8. Suomen historiasta kertova kirja
Petri Tamminen - Suomen historia
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Juha Itkonen - Palatkaa perhoset
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
Jussi Huhtala - Ukkosenjohdatin
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Matti Rönkä - Ystävät kaukana
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
John Boyne - Poika vuoren huipulla
13. Kirja "kertoo sinusta"
 Veera Vaahtera - Kevyesti kipsissä
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Kristiina Harjula - Pispalan kiviä
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
Katja Kallio - Kuutamolla
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
Jonas Hassen Khemiri - Kaikki se mitä en muista
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
Lola Lafon - Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä ja muista sinkkuelämän perussääntöjä
19. Yhdenpäivänromaani
Hannu Raittila - Ei minulta mitään puutu
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
Katri Lipson - Detroit
21. Sankaritarina
Viktor Pelevin - Omon Ra
22. Kuvitettu kirja
Jyrki Paaskoski - Ihmisen arvo. Helsingin Diakonissalaitos 150 vuotta
23. Käännöskirja
Han Kang - Vegetaristi
24. Kirjassa selvitetään rikos
Päivi Romppainen - Vilman koiraklubi
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Kaisa Ikola - Hullu luokka ja kadonneen opettajan arvoitus
26. Sukutarina
Tommi Kinnunen - Lopotti
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
Leena Parkkinen - Säädyllinen ainesosa
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
Liane Moriarty - Nainen joka unohti
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
Kate Jacobs - Pieni lankakauppa
30. Kirjan nimessä on tunne
Anna-Leena Härkönen - Akvaariorakkautta
31. Fantasiakirja
Aino Kallas - Sudenmorsian
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
Tuomas Kyrö - Mielensäpahoittaja
33. Kirja kertoo Intiasta
Tarquin Hall - Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Anneli Kanto - Lahtarit
35. Kirjan nimessä on erisnimi
Carol Shields - Kaiken keskellä Mary Swann
36. Elämäkerta tai muistelmateos
Maritta Pohls - Ellen Svinhufvud
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Jukka Parkkinen - Suvi Kinos ja seitsemän enoa
38. Kirjassa mennään naimisiin
Jhumpa Lahiri - Tuore maa
39. Ikääntymisestä kertova kirja
Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Gaile Parkin - Kigalin kakkukauppa
41. Kirjan kannessa on eläin
Claire McIntosh - Annoin sinun mennä
42. Esikoisteos
Paula Hawkins - Nainen junassa
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Nuotio & Soininen - Nainen parvekkeella
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Terhi Törmälehto - Vaikka vuoret järkkyisivät
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
Heidi Köngäs - Sandra
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Liane Moriarty - Hyvä aviomies
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
Shari Lapena - Hyvä naapuri
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Hannus ym. - Villiyrtit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Sirpa Saarikoski - Kesä kasiysi
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Miranda July - Uimakoulu 

Tämän vuoden haaste oli tosi kivaa täytettävää. Pidin siitä, että haasteen kohdat olivat aika väljiä, ja sitä myöten helpompia kuin aiempina vuosina. Tietysti mukana oli silti myös selkeitä ja rajaavia kohtia. Osan kirjoista luin nimenomaan tätä haastatta varten, mutta suuria myönnytyksiä en joutunut tekemään. 

Odotankin jo innolla sitä, millaisia kohtia ensi vuoden haasteeseen tulee! :)

perjantai 17. marraskuuta 2017

Taas lapsi kateissa! Lapenan "Hyvä naapuri"

Pitkästä aikaa kirjastosta tarttui mukaan jännitysgenreen kuuluva romaani, ja veihän se täysin mukanaan. Lapenan Hyvä Naapuri on mukaansatempaava muttei äärimmäisen yllätyksellinen romaani.

Anne ja Marco elävät hyvää elämää. Annen vanhempien varallisuus on taannut näyttävän kodin ja Marcon yrityksen alkuun. He jättävät puolivuotiaan Cora-tyttären yksin kotiin lähtiessään eräänä iltana naapuriin juhliin. He jättävät Coran luo itkuhälyttimen ja käyvän puolen tunnin välein katsomassa vauvaa. Vaan kun he palaavat puolenyön jälkeen kotiin, ei lasta ole enää missään.

Tästä alkaa noin kolmesataasivuinen tapahtumavyörytys. Missä Cora on, elossa vai ei? Kuka hänet on siepannut, tuleeko lunnasvaatimus? Niin Annesta, Marcosta kuin muutamasta muustakin hahmosta paljastuu kaikenlaisia salaisuuksia ja kiinnostava ratkaisu on, että sieppaajan henkilöllisyys selviää jo kirjan puolivälissä. Mutta ei siinä tietenkään kaikki, sillä lisää salaisuuksia vyöryy pikku hiljaa esiin.



Lapenan teos on eräänlaista jatkoa genrelle, jonka kirkkaimpana kruununa on luettu Kilttiä tyttöä, Naista junassa ja vaikkapa Annoin hänen mennä -dekkaria viime vuosien aikana. Kiinnostavampaa on psykologiseen trilleriin kuuluvat henkilökuvaukset, yllättävät juonenkäänteet ja "tavallisten" ihmisten elämät kuin poliisityön yksityiskohdat. Tässä genressä Hyvä naapuri on ihan hyvä kirja.

Ihan hyvä tosiaan. Kirja on nopeasti luettu, todellinen "page-turner", jota on vain pakko lukea luku toisensa perään. Mutta ei kirja silti maata mullista tai uudista genreä tai nouse sen ykköseksi. Jaa miksei? Kirjan asetelma on hyvä, ja juoni lähtee nopeasti liikkeelle, mutta ongelmia on nähdäkseni kaksi. Toinen on se, että kirja on loppua kohden yhä epäuskottavampi, ja uusia käänteitä, kytkentöjä ja harhautuksia tulee niin kiihtyvää vauhtia, että ne tuntuvat todella itsetarkoituksellisilta. Hähää lukija! Tässä vielä tällainen pieni käänne! Oikeastaan lopussa kaikki myös tapahtui aivan liian nopeasti. Sitä paitsi, ainakin minä arvasin loppuratkaisun jo kirjan alussa, vaikken varsinaisesta motiivista vielä alussa ollutkaan varma.  Tai siis, kirjassa on tavallaan myös toinen loppuratkaisu, yllättävä käänne vielä pari sivua ennen loppua. Uskottava juttu? Njaa. Mielipidekysymys, varmaankin.

Toinen ongelma ovat hahmot. Niin Anne, Marco, heidän naapuripariskuntansa Cynthia ja Graham kuin Annen vanhemmat Alice ja Richard ovat kaikki epämiellyttäviä tai vähintäänkin sen verran hysteerisiä ja salaisuuksien solmuissa, ettei kenenkään kohtalo kiinnostanut minua yhtään. Oikeastaan tuntui samantekevältä, saadaanko lastakaan takaisin. Kirjassa häärii myös rikostutkija Rasback, joka oli valju ja mitäänsanomaton, vaikka asioita katsottiin välillä hänenkin näkövinkkelistään.

Mitä tällaisesta kirjasta sitten pitäisi olla mieltä? Ennen kaikkea Shari Lapenan esikoisdekkari Hyvä naapuri on on todella viihdyttävää luettavaa, joka tekisi mieli lukea yhdeltä istumalta. Sellaiseen viihdyttävään tarkoitukseen kirja on oikeastaan täydellinen. Jos taas kaipaa realistista kuvausta siitä, miten tavallisten ihmisten elämä kääntyy päälaelleen ja huima poliisityö lopulta availee vihjeitä yksi kerrallaan, niin kannattaa valita jokin toinen teos.

Shari Lapena: Hyvä naapuri (Otava 2017, 316 sivua)
alkup. The Couple Next Door (2016),  suom. Oona Nyström

lauantai 11. marraskuuta 2017

Ei minulta mitään puutu

Lukupiirimme seuraavaksi kirjaksi valikoitui Ylen Kirjojen Suomi -listalta vuoden 1998 teos, Hannu Raittilan ensimmäinen romaani Ei minulta mitään puutu. Olin aiemminkin ollut kiinnostunut lukemaan teoksen, joten tartuin kirjaan innolla.

Kirja kuvaa yhtä päivää lestadiolaisten suviseuroissa jossain päin Suomea. Kirjassa on monta näkökulmakertojaa, kuten seuroissa uskotontotieteen tutkimusta tekevä Leila, radiota pyörittävä Panu, paikallinen kauppias Loikkanen sekä koko joukko vanhan saarnamies Leinosen perhekuntaa. Kertojat vaihtuvat vinhaan, ja vaikka eri kertojaäänet tavallaan eroavat toisistaan, olin toisinaan ihan sekaisin hahmoissa ja kertojissa. Toisaalta se ei haitannut kirjan päätarinan seuraamista.

2000-luvulla on julkaistu useita romaaneja, jotka ovat kuvanneet lestadiolaisia tai muita herätysliikkeitä. Usein näkökulma on ollut tiiviisiin uskonnollisiin yhteisöihin liittyvissä ongelmissa, ja monet kirjat ovat olleet hittejä - kuten vaikkapa Taivaslaulu muutama vuosi sitten. Siihen nähden Raittilan teos on aivan eri sarjaa. Lestadiolaisuus on kirjassa läsnä koko ajan, mutta liikkeestä puhutaan positiivisesti ja lopulta kuitenkin enemmänkin taustana koko muulle tarinalle. Raittilan pääaihe kirjassa onkin koko suurtapahtuma ja siihen liittyvät ilmiöt. 


Eniten Raittila sanookin kirjassaan ahneudesta, taloudesta ja kaupankäynnistä. Vaikka "ei minulta mitään puutu" viittaakin kristinuskon ytimeen ja siihen, ettei uskovalta ihmiseltä mitään puutu, jos hän vain luottaa ja uskoo jumalaan, saa kirjan nimi muitakin merkityksiä suhteessa tekstiin. Raittilan kuvaama vuosi 1998 on Suomessa suuren ja optimistisen talouskasvun aikaa, ja tuo optimismi ja tekninen kehitys on jatkuvasti läsnä kirjassa. Raittilaa on kuvattu insinöörikirjailijaksi, ja sellainen on tämäkin teos. Kuvaus yltä liippakivitehtaaseen ynnä muihin teknisiin kysymyksiin, vesivoimaan, jättitapahtuman organisoimiseen käytännön kautta, suuren radiolähetyksen tuottamiseen ja niin edelleen.

Ei minulta mitään puutu kuvaa markkinahumua, myymistä ja kauppaa, mutta myös sen järjettömyyttä lämpimällä, lakonisella huumorilla. Kirjan alkupuoli oli minulle oikeastaan aika puuduttavaa luettavaa, mutta sitten tarina lähtee käyntiin. Tapahtumien alkuun panijana ovat luonnonvoimat, kun raju sade piiskaa savipellolle kyhättyä suviseura-aluetta. Kestääkö luonto suuruuden ekonomian? Mihin jatkuva kasvu vie?

Kirja on lukemisen arvoinen teos, ja julkaisuvuonnaan se oli myös Finlandia-palkintoehdokkaana. Se on myös  osuva ajankuva 1990-luvun lopun Suomesta. Viittä tähteä en kirjalle kuitenkaan voi ajatella, sillä uuvuttava alkupuoli olisi luultavasti johtanut kirjan kesken jättämiseen, jollei tämä olisi ollut lukupiirimme listalla. Olen nyt tosin iloinen, että kirja tuli luettua loppuun. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvät kirjat ovat aina hyviä ihan alusta asti.

Hannu Raittila: Ei minulta mitään puutu
WSOY 1998, 261 sivua

torstai 26. lokakuuta 2017

Ukkosenjohdatin

Jussi Huhtalan esikoisromaani Ukkosenjohdatin tarttui kirjastosta käteeni muutaman taikasanan voimasta: takakannessa luvattiin matkaa 80-luvun lapsuuteen sekä kirjastoon. Omassa mielessäni yhdistin nämä 80-luvun kirjastoksi, jota tosin kirjassa ei sitten ollutkaan.

Ukkosenjohdattimen päähenkilö on Eero, nelikymppinen elämässään hapuileva it-tukihenkilö. Suhde tyttöystävään on päättynyt ja tieto lapsuudenystävän kuolemasta saa Eeron pohtimaan omaa elämäänsä. Haluaako hän tehdä nykyistä työtään aina, ja entäs muutoin? Kirjassa piipahdetaan Eeron lapsuusmuistoissa, jotka sijoittuvat sinne 1980-luvulle, ja vieraillaan myös Eeron mitä monipuolisimmissa unissa. Tässä päivässä kuvataan hänen työyhteisöään sekä orastavaa ihastusta ja suhdetta kirjastossa työskentelevaan persoonalliseen Anniin. Herkullisimmat kuvaukset koskevat Eeron työyhteisöä.

Tyylillisesti kirja keikkuu esimerkiksi David Nicholsin Varamies-kirjan viitoittaman humoristisen sekä esimerkiksi Juha Itkosen tyylisen realismin välillä. Tavallaan teematkin ovat samankaltaisia. Mukavaa piristystä tuovat kirjan tiuhat elokuvaviittauukset. Mahdoinkohan edes ymmärtää niitä kaikkia? Tämä ei yllätä, onhan Huhtala elokuvaihminen itsekin.

Takakansi antoi odottaa enemmän, enemmän muun muassa siitä 80-luvusta sekä kirjastosta. Muutoin teos oli ihan kelpo luettavaa, mutta epäilen, että tämä jättäisin pysyvän puistojäljen. Ehkäpä odotin tältä enemmän! Hieno kansi kirjassa tosin on (tekijänä Elina Warsta), ja jos Huhtala tulee kirjoittamaan enemmän, voisin kuvitella lukevani hänen seuraavankin kirjansa. Saatat pitää kirjasta, jos haluat kotoisan version David Nicholsista, jos nelikymppisen suunnanetsintä ja kasarin lapsuusmuistot kiinnostavat.


Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin
Atena 2017

tiistai 24. lokakuuta 2017

Talviunilta hereille uuteen talveen

Täällä taas!

Päätin herättää tämän blogini uudelleen henkiin, uudessa ilmeessä ja nimellä.

Olen kirjoittanut blogiin, jo tätäkin blogspotia edeltävään, ajatuksiani lukemistani kirjoista useita vuosia. Kymmenisen vuotta olen pitänyt listaa lukemistani kirjoista, olen pitänyt lukupäiväkirjaa fyysiseen kirjaan ja päivittänyt lukemisiani goodreadsiin. Miltei vuoden tauon jälkeen ajattelin, että otan vielä tämän bloginkin takaisin haltuun. Luenhan kirjoja ja niistä on paljonkin sanottavaa. Ja koska joskus haluan sanoa ajatuksiani muillekin kuin omalle, yksityiselle päiväkirjalleni, blogi on siihen mielekkäin alusta.

***

Onkin hauskaa, että edeltävä kirjoitukseni on kuluvan vuoden tammikuun alusta ja pohdin siinä muun muassa Helmet-lukuhaastetta. Nyt on kulunut miltei kymmenen kuukautta ja Helmet-haastatta on tullut tehtyä! Tällä kertaa näyttääkin siltä, että saan koko haasteen suoritettua, sillä sen kohdista on enää täyttämättä vain pari. Laitan oman haastelistani täytettyjen kohtien kera heti, kun saan viimeisetkin kohdat täyteen.

Samalla tuntuu, että vaikka olen lukenut paljon, melko harva kirja on tehnyt minuun suurta vaikutusta. Tänä vuonna lukemistani kirjoista yhtä voin kuitenkin suositella varauksetta: Anneli Kannon Lahtarit. Se jätti jäljen, ja toivonkin kovasti, että kirja myös menestyy tulevissa palkinnonjaoissa (vaikka niistä voikin olla montaa mieltä - niissähän kuitenkin lopulta yksi ihminen valitsee subjektiivisesti yhden voittajan, jonka ura parhaimmillaan saa tällaisen tunnustuksen jälkeen täysin uuden suunnan).

Yksi toive on edelleen sama kuin viime tammikuussa: haluaisin edelleen löytää luettavaksi muitakin kuin suosittuja kirjoja. Voisi sanoa, ettei tuo toiveeni/tavoitteeni oikein ole onnistunut. Olen lukenut etupäässä tämän vuoden uutuuksia sekä muita kirjaston palautettujen hyllyn kirjoja. Tämä lienee sellainen juttu, johon pitäisi vähän enemmän panostaa. Haluaisin todellakin lukea enemmän sellaisia "unohdettuja helmiä", jotka kuitenkin ovat sen verran pinnalla, että ovat löytäneet tiensä kirjaston hyllyyn (eivätkä varaston aarteeksi).

Sellaisia kohti!

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uuteen haasteeseen

Olen osallistunut Helmetin lukuhaasteeseen kahtena viime vuonna. Valitettavasti kumpanakaan vuonna en saanut kaikkia vuoden 50 haastekohtaa täyteen, vaan haasteen kohdista noin 45 täyttyi, vaikka olenkin lukenut vuosittain noin 50-60 kirjaa. Tänä vuonna yritän jälleen, entistä kovemmin! Haastekohdat vaikuttavat tänä vuonna olevan aiempaa helpompia - tarkoittaen siis, että niitä voi tulkita kenties joustavammin kuin vuonna 2016, jolloin muutama kohta oli lopulta minulle vain hieman mahdoton, eikä kovin kiinnostavakaan.

Tänä vuonna olen kuitenkin mukana jälleen ja uutta intoa täynnä! Jäsenyys Helmet-lukuhaasteen Facebook-ryhmässä innostaa entisestään. Toisaalta myönnän, että ne osallistujat, jotka jo kesällä hehkuttavat lukeneensa kaikki kirjat, hieman masentavat. Minulla kun haasteen valmiiksi saattaminen jäänee aika varmasti sinne joulukuuhun. Muutoin ryhmä on kiva ja innostava, ja sieltä saa aina hyviä lukuvinkkejä.

Itse yritän lukea 50 kirjaa, enkä siis kata yhdellä kirjalla useampaa haastekohtaa. Vajaan vuoden kuluttua nähdään, miten kävi!

Nyt luettavana on kaksi kirjaa: Juha Itkosen Palatkaa perhoset sekä Kate Jacobsin Pieni lankakauppa. Nekin kattaisivat aika montakin haastekohtaa.