Minulla on erittäin paha tapa jättää romaaneja heppoisin perustein kesken. Olisihan se tavallaan hienoa oikeasti lukea loppuun kaikki aloittamansa kirjat, sillä en kyllä laske luetuiksi niitä kirjoja, joita en ole jaksanut lukea viimeiseen sanaan saakka. Kertonee jotain myös itsekuristani.
Toisaalta olen myös seuraavaa mieltä: maailmassa on tuhansia ja taas tuhansia hyviä ja mielenkiintoisia kirjoja, joten miksi ihmeessä käyttäisin aikaani lukeakseni loppuun romaaneja, joista en tunnu pitävän? No en miksikään! Suuret klassikot voivat olla asia erikseen, ja kyllä tiedän senkin, että moni kirja palkitsee aherruksen lopussa. Käyn silti aivan liian usein kirjastossa hamstraamassa lisää kirjoja jo ennestään kesken olevien romaanien rinnalle, joten kaaos on aikalailla valmis. Ja lisäksi olen sitä mieltä, että vaikka kirja jäisikin kesken, niin olen silti päässyt vaikkapa sen sadan tai 200 sivun perusteella jo selvyyteen kyseisen kirjailijan tyylistä ja aiheista, jos kyseessä on joku uusi tuttavuus.
Pari viikkoa sitten bongasin jostain blogista Lionel Shriverin romaanin Syntymäpäivän jälkeen (Post-Birthday World, 2007, suom. 2008). Sen idea on kiinnostava: naimisissa oleva nelikymppinen Irina joko suutelee kiinnostavalta vaikuttavaa toista mieltä tai jättää suutelematta. Kirja seuraa kahta eri mahdollisuutta sen jälkeen, kun tämä suudelma tai sen tapahtumatta jääminen on tapahtunut. Millaista elämä olisi, jos hän on antautunut suhteeseen toisen miehen kanssa? Entä miten käy, jos hän päätyykin uskollisuuteen? Joka toinen luku on toisesta näkökulmasta. Kirjasta tulee mieleen 1990-luvun elokuva Sliding Doors, jossa oli sama idea. Siinä nainen ehtii metroon tai on ehtimättä. Jos hän ehtii, hän ehtii myös kotiinsa etuajassa ja yllättää miehensä toisen naisen kanssa. Jos hän ei ehdi junaan, hän ei saa tietää tästä suhteesta. Sitten seurataan molempia mahdollisia elämiä.
Erittäin kiinnostava idea! Valitettavasti uhkaa silti käydä niin, että tämä yli 600-sivuinen eepos on nyt jäämässä kesken :/ Jos idea silti kiinnostaa, en voi väittää kirjaa lainkaan huonoksi, joten tartu siihen vain. Kirja on myös erittäin hyvin kirjoitettu (ja/tai suomennettu). Tässä pari kiinnostavaa lausetta:
"Lawrence ei kiinnittänyt mitään huomiota naiseen, jota kutsui "vaimokseen", mutta jota ei koskaan vaivautunut naimaan."
"...eikä Lawrence tuijottaisi häntä silmiin heidän pannessaan sen enempää kuin tuijottaisi suoraan aurinkoonkaan."
"Vierailijoiden puolustukseksi oli sanottava, että he vain suutelivat, mutta mikäli vain-sanan kaltainen määrittelijä päti tuollaiseen suuteluun, olisi yhtä hyvin voinut sanoa, että Jeffrey Dahmer oli vain murhannut ja syönyt ihmisiä tai että Hitler oli vain yrittänyt hallita maailmaa."
Lainaukset Shriverin kirjasta "Syntymäpäivän jälkeen".
