Laitoin juuri kahvia tulemaan. Ihana mahtavaa, miten vielä kello neljältäkin on niin kovin valoisaa, etenkin näin kirkkaina ja aurinkoisina päivänä kuin tänään. Tänä vuonna olen myös huomannut hiukan jopa pitäväni talvesta. Parasta siinä on vaikkapa se, että saa pukeutua lämpimästi ja kerroksittain. Ja sitä paitsi: kolme suosikkivuodenaikaani ovat kaikki edessäpäin! Kaikkea mahtavaa on siis vasta tulossa! Sinänsä iloista, että niin tapahtuu ihan joka vuosi.
Elämä on aika historiapainotteista. Olen kirjoittanut tutkimussuunnitelmaa, se on mennyt ihan hyvään suuntaan. Tai no ei varmaankaan itse sen suunnitelman tekstit, vaan kaikki mielessä olevat tutkimukseen liittyvät suunnitelmat. Olen lisäksi lukenut historiaan liittyen yhden ääreishyvän romaanin, jonkin verran Sisällissodan pikkujättiläistä sekä lauantaina lainaamaani kirjaa Naisten työt, jonka on kirjoittanut Sirkka-Liisa Ranta (Karisto 2012). Sain tuossa valmistumisen yhteydessä lahjaksi lahjakortin kirjakauppaan, ja tuo on kirja, johon sen voisin käyttää. Tietysti olen toisinaan tihrustanut teeveestä myös Koivusalon Pohjantähteä. Vaikka en siitä ihan kaikiltaosin pidä (lähinnä niiden näyttelijöiden vuoksi), niin onhan se niiiin koskettava ja sentään Pohjantähti, ikirakkauteni.
Se ääreishyvä romaani, saanen esitellä, tättärää (siten, kuin Lorelai Gilmore pärisyttelee rumpuja, eli niin että Rory ja Luke luulevat äänen merkitsevän helikopteria): Leena Landerin vuonna 2010 julkaistu Liekin lapset. Ah! Että suuri kiitos T:lle, joka sitä minulle suositteli. En ole aiemmin lukenut Landeria, vaikka pari hänen kirjoihinsa perustuvaa elokuvaa olenkin nähnyt, ja olisi varmaankin vaadittu aika paljon aikaa ja pari sattumaa, jotta olisin ikinä bongannut tätä kirjaa kirjastonhyllystä. Aluksi piti lainata se kotikunnan kirjastosta, mutta siellä ei ollut yhtään paikalla, mutta täällä Turussa niitä oli varmaan kahdeksan rinnakkain.
Mitä siitä kertoisin ja kysyjille vastaisin paljastamatta liikaa. No, tällä mennään: Liekin lapset kertoo pienen Lounais-Suomen kylän elämästä 1900-luvun alussa muutaman päähenkilön, Sakarin, Saidan, Joelin ja Arvin näkökulmista. Yksittäisten vuosien ja tapahtumien kuvaamisen kautta päädytään viimein vuoteen 1918 ja siis tietysti sisällissotaan. Vuosikymmeniä myöhemmin, vuonna 2009, Saidan lapsenlapsi palaa asumaan samaan kylään ja alkaa selvittää sitä, mitä vuonna 1918 tuossa kylässä oikein tapahtui ja miten eri sukulaiset olivat tapahtumissa osallisina. Tämä nykyajan asukki, keski-ikäinen ja avioeroa tekevä mies, on aiemmin elämässään lukenut hetken historiaakin, ja hän on kaivanut tietoja esiin muun muassa Kansallisarkistosta ja lukemalla paljon tutkimusta. Siinä määrin siis samastuttavaa.
Kirjassa yksi kiinnostavimmista puolista oli se, että tuo kylä, johon tapahtumat sijoittuvat, on Vartsala. Se sijaitsee Halikossa, joka on nykyään osa Saloa. Salossakin piipahdetaan joitain kertoja. Ihan minun kotimaisemissani siis! Kirjaa lukiessa pohdin useampaan kertaan, mikä kaikki Landerin teoksessa on totta ja mikä fiktiota. Tapahtumapaikat kun ovat todellisia ja nimeltä mainitaan myös oikeita henkilöitä. Kirjan viime sivuilla kirjailija sanoo, että osalla hahmoista on esikuvansa, mutta kaikki nimet on muutettu. Näin historiantutkijana tämä juttu on edelleen kiinnostava puoli ja ehkä hivenen häiritsevä. Muutamia vuoden 1918 tapahtumia kun ovat esimerkiksi Joensuun kartanoon (se, jonka nykyään omistaa Nalle Wahlroos) kohdistuva ryöstöretki sekä Märynummella suoritettu punaisten joukkomurha. Ainakin jälkimmäisen oletan olevan aivan todellinen, luultavasti myös tuon ryöstön. Pohdiskelin silti näitä kysymyksiä. Myös Vartsalan työväenyhdistyksen luonne ja jotkin pienet yksityiskohdat jäivät kaivelemaan.
Mutta vaikka jotkut asiat jäivätkin mietityttämään, se ei todellakaan tee teoksesta yhtään sen huonompaa. Kirjan huipennus oli ehdottomasti lopussa, jossa vuodessa 2009 elävä mies pääsi kunnolla pohdiskelemaan sisällissodan murheellisuuksien ja rikoksien olemusta ja sen sellaista. Myös kaikki jännittävimmät juonenkäänteet, tietysti, tulivat vasta viimeisten 50-100 sivun aikana, ne alun 300-350 sivua olivat todellakin vain pohjustusta tulevaan. Toisaalta tavallaan sitähän elämä on. Usein kai koko elämä voi olla silkkaa pohjustusta ilman sitä huipentumaa. Liekin lapset sai minut todellakin, jälleen kerran, ajattelemaan monia sisällissotaan liittyviä kysymyksiä.
Romaanin innoittamana ja viitoittamana löysin myös Kansallisarkiston ylläpitämän Sotasurmat-tietokannan, joka tietysti on netissä, ja josta kyllä mainittiin myös Sisällissodan pikkujättiläisessä. Sieltä voi siis etsiä niin sisällissodassa kuin myös talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kaatuneita (ja murhattuja ja mestattuja ja muulla tavoin kuolleita ja kadonneita). Tietoja voi etsiä esimerkiksi sukunimen tai paikkakunnan perusteella. Siellä pitäisi olla listattuna kaikki sodissa kaatuneet ja lisäksi heidän kuolinsyynsä. Lisäksi toisessa maailmansodassa kaatuneiden osalta siellä on enemmänkin tietoa kaatuneista, mm. siviilisääty. Kiintoisaa on myös nähdä kaatuneiden siviiliammatit, ne löytyvät myös sisällissodassa kuolleilta. Itsekin tein kaikenlaisia hakuja. Sukulaisiakin, tai ainakin oletettuja sellaisia, löytyi. Täytyy kysyä isoäidiltä tarkemmin.
Ja löysin myös kaksi samalla sukunimellä (siis minun kanssa samalla sukunimellä) olevaa nuorta miestä, jotka vielä tuolloin, vuonna 18, asuivat Karjalassa, sieltä kun isänisän puoleinen suku on kotoisin. Kaksi veljestä, 19- ja 26-vuotiaat, sieltäkin oli kaatunut, kuolintavaksi on ilmoitettu mestaus. Vapunpäivänä vuonna 1918 menivät molemmat. Olisi kiinnostavaa tietää heistä enemmän.
