Tänä syksynä olen ollut surkein opiskelija vuosiin. Viime vuonna tein vielä about 80 opintopistettä, tänä vuonna saa kai keväällä katsella täyttyykö Kelan rajat edes. Enpä silti tiedä juuri ketään kaveria, joka ei jossain vaiheessa olisi totaalisen kyllästynyt opiskeluun ja turhautunut vaikkapa siihenkin, ettei tulevaisuudesta ole mitään tietoa siitä huolimatta, että huhkii ympäri vuoden ja vielä kellonkin ympäri kaikenmaailman akateemisen hölynpölyn parissa. Jos ei opiskele, tuntuu ihan lusmulta ja siltä, että kai tänäkin hetkenä pitäisi lukea kirjatentteihin - niihin tapauksiin, joita olen tänä syksynä suorittanut säälittävän yhden. Sekin 200-sivuinen suomenkielinen kirja, jonka lukemiseen sain lukumaan varmaan kuukauden.
Vaikka samalla olisi tosi riemastuttavaa, jos saisi keskittyä vain graduun, ei olisi muita kursseja tai kirjatenttejä. On kehy-valiokunnassakin ollut aika kiireistä tänä syksynä, mutta ei se ole mikään syy siihen, että opintopistesaldo on toistaiseksi kovin olematon. Ja toisaalta: olen käynyt koulua ja opiskellut putkeen 16 vuotta, tämä on seitsemästoista. Kai siinä saa joskus kyllästyäkin. Eikä kyse ole siitä, ettenkö tavallaan soisi sitä itselleni. Ärsyttävää vain tällainen puolimasennus. Että joo, kyllä musta ihan varmasti vielä tulee superhyvä ja tuottoisa veronmaksaja tälle valtiolle. Niin varmaan.
Toiset ne vaan miettivät, että kuinka vasemmiston ja sosiaalidemokraattien luoma ja tavoittelema hyvinvointivaltio lopulta murentaa heidän oman kannatuksensa luomalla yhä yksilökeskeisemmän yhteiskunnan, minulla on mielessä esimerkiksi mitä voisin seuraavaksi neuloa, leipoa tai minkä romaanin lukea.
Niin, Picasso maalasi sinisen kautensa töitä jo 20-vuotiaana, mä en ole tehnyt elämässäni vielä mitään.
