torstai 31. toukokuuta 2012

30 päivää kirjoja, osa 22


 Päivä 22: Paras omistamani kirja

Tämä kohta ei ole kovinkaan jännittävä sinänsä, sillä omistan aika paljon kirjoja ja minulla on tapana ostaa kirjoja, joista uskon pitäväni tai jotka olen jo lukenut ja joista pidän. Mutta listataanpa nyt kuitenkin joitain kirjahyllyni helmiä. Kaikki eivät suinkaan ole romaaneja.

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala

Viktor Jerofejev: Hyvä Stalin

Minna Sarantola-Weiss: Reilusti ruskeaa (ihanasti 1970-luvun Suomea ja erityisesti seiskytluvun arkea kuvaava kirja, ja onneksi paljon paljon kuvia mukana!)

Eilispäivän Suomi (Kertoo arkipäivän Suomesta suunnilleen vuosina 1945-1965; paljon kuvia ja käytännön tietoa, jota voi usein olla aika hankala löytää. Julkaisijana ihana Valitut palat.)

Mary Webb: Pieni suuri neulekirja

Camilla Mickwitz: Emilia ja Onni (Mickwitzin lastenkirja, jonka muista lähinnä aivan ihanana animaationa. Olin aika onnessani, kun tämä löytyi kirppikseltä 20 sentillä)

Sari Savikko: Joulukirja

Edith Södergran: Runot

Laura Honkasalo: Sinun lapsesi eivät ole sinun

Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (En yleensä pidä novelleista, mutta Gavalda on poikkeus. Oikeastaan ainoa novellikokoelma Tuuve Aron Sinikka Tammisen oudon tyhjiön lisäksi, mistä olen koskaan tykännyt.)

Sirpa Kähkönen: Vihan ja rakkauden liekit (Kertoo kommunisteista 1930-luvun valkoisessa Suomessa, hyvin mielenkiintoinen tutkimus)

torstai 24. toukokuuta 2012

30 päivää kirjoja, osa 21


 Osa 21: Lempikirja lapsuudesta

Ei ole muuten mikään yksinkertainen kysymys tämä! Koska yksi juttu on se, mistä kirjoista pidin paljon lapsena ja toinen on sitten se, että mistä lapsuuden kirjoista pidän nykyään. Ja kolmas tietysti vielä se, että mistä nykyään luulen pitäneeni silloin, kun olin lapsi. 

Olen kirjoittanut lapsuuteni kirjoista jo useaan otteeseen. Mainittakoon nyt kuitenkin ainakin seuraavat:

Tiheikön väki. Minusta siis Tiheikön väki on mitä söpöin kirjasarja ja oikeastaan siis koko se kuvitteellinen maailma. Parasta ei sinänsä ehkä ole kirjat, vaan se aivan upea visuaalinen maailma, jonka Jill Barklem on onnistunut luomaan. Tiheikön väki -kirjoja minulla on ollut lapsuudesta saakka omana ja niitä on minulle luettu, mutta kirjojen arvo on aina ollut enimmäkseen niissä henkeäsalpaavan suloisissa ja yksityiskohtia pursuvissa kuvissa.


Pupu Tupuna (Pirkko Koskimies). Hauskan värikkäitä kuvia, opettavaisia tarinoita mm. siitä, millaista on lääkärissä. En kyllä tiedä, miten vanhemmat ovat jaksaneet lukea sellaista kapiteeleilla kirjoitettua tekstiä, se on raivostuttavaa...

Kettuset (Aulikki Miettinen). Omana minulla on ollut vain Kettusten majakkamatkasta kertova kirja, mutta siskolla oli kaksi muuta, Kettusten kotialbumimainen vuoden kuvaus sekä kirja, jossa lapset aloittavat ekaluokan. Niin söpöjä kuvia näissäkin! Ja hassuja juttuja, kivoja tarinoita.

Ja Mauri Kunnaksen kirjoista Yökirja oli erityinen suosikkini ihan vain siksi, että se oli ainoa, joka meillä oli kotona omana. Oi, ne ihanat kuvat: lennoltaan myöhästyvä muusikkosarvikuono, vessaan unettomana marssiva krokotiili, synnytysosaston virtahepo-vauva, joka paikassa huhkiva herra Hakkarainen, öinen huoltoasema, kiiltomatojen metsästäjä, rakastavaiset kuuta katsomassa rannalla...

Näistä ihan yleisenä johtopäätöksenä voinee sanoa, että mitä kivammat kuvat, sitä enemmän olen siitä pitänyt! Vaikka eipä sillä: pidin minä mm. Vaahteramäen Eemelistäkin, vaikka niitä tarinoita ei kovasti oltukaan kuvitettu.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

30 päivää kirjoja, osat 19 ja 20


Osa 19: Paras elokuvaksi muuntunut kirjat

Osa 20: Paras romanttinen kirja


Tämä 30 PÄIVÄÄ kirjoja tuntuu kestävän minulla noin 30 kuukautta, joten niputin yhteen kaksi kohtaa, jotka eivät liity toisiinsa, ja joihin minulla ei myöskään ole paljon sanottavaa.



Ensinnäkin on aika selvää, että jos on ensin lukenut kirjan ja sitten katsoo sen pohjalta tehdyn elokuvan, niin elokuva ei koskaan ole niin hyvä kuin kirja (viimeisimpänä osoituksena Sinä päivänä... Lukekaa nyt helkutti soikoon se kirja!). Mutta on kai maailmassa joitain yrityksiä, jotka ovat toimineet elokuvinakin. Luulen, että esimerkiksi Taru sormusten herrasta on elokuvana oikein hyvä, mutta koska en ole lukenut sitä, niin se ei tietenkään ole valintani. Vaan ehkä ennemmin käännyn Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan puoleen. Edvin Laineen filmatisointi kun on aivan äärettömän hieno. Luulen, että tuon Laineen version hyvyyteen vaikuttaa paljon myös se, että elokuvan näyttelijöistä suuri osa oli itsekin ollut eräänlaisia tuntemattomia sotilaita, eli ovat siis jatkosodan veteraaneja. Se varmasti antoi aivan mieletöntä voimaa ja tukea ilmaisuun, myös herkkyyttä ja silmää. Lisäksi elokuva onnistuu tavoittamaan hyvin myös eri henkilöhahmot, jotka tuntuvat eläviltä niin kirjassa kuin elokuvassakin. "Mis sie tarviit oikeen hyvää miestä, täs siul o sellanen."



Romanttisiksi luokiteltavia kirjoja luen hyvin vähän, mutta voinen nostaa esiin muutaman kirjan, joista tosin luultavasti vain yksi on Turun kaupunginkirjastossa romanttisten kirjojen hyllyssä. Se ainoa on Hilja Valtosen Vaimoke, josta Valentin Vaala on tehnyt samannimisen elokuvan romanttisen komedian vuonna 1936. Mukana elokuvassa on tietysti Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Kirja oli hauska ja erityisesti sen kieli oli erittäin rikasta ja niin eri nokkelaa. Tosin tietysti kirjan päähenkilönainen lopulta otti sen komean kuivan tyypin eikä sitä persoonallista ja kivaa miestä, joka mielestäni olisi sille paremmin sopinut.  Romanttisista kirjoista on lisäksi on mainittava  Sarah Gruenin kirja Vettä elefanteille. Kirja tuskin on varsinaisesti romanttinen, vaan kai ennemmin niin sanottu "romanttinen draama", mutta ihan mukavaa lukemista nyt kuitenkin. Ja jos David Nichollsin Sinä päivänä -teoksen voi luokitella romanttiseksi, niin sekin aivan ehdottomasti kuuluu tähän parhaiden romanttisten kirjojen luokkaan.



Ja niin, Vettä elefanteille -kirjasta on tehty myös elokuva, ja kirjasta tehdyksi elokuvaksi se on oikein hyvä! Ympyrä sulkeutuu.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kaduilla joilla kerran kuljit


 Liittyen yhteen edelliseen kirjoitukseen haluan lainata tähän vielä yhden pienen pätkän Westön Missä kuljimme kerran -romaanista, koska tämä pitää sisällään hyvin runollisen ja kauniin ajatuksen:


"Sitten hän muisti rivin jonka oli kerran kirjoittanut Henriettelle kirjeessä - kun kumarrun maahan, käteni voi tuntea mukulakivien lämmön niillä kaduilla joilla kerran kuljit - ja hän pyysi Henrietteä katsomaan häntä silmiin, ja kun Henriette vastentahtoisesti käänsi päätään ja teki niin, silloin Ivar sanoi:

   "Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useimmille näkymätön mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja rakastavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. Niin kauan kuin nuo rakastavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva, myös silloin kun itse kulkija on kuollut. Sen vuoksi kaduilta kohoaa joskus lämpöä meidän kävellessämme niitä pitkin. Siitä me muistamme kaikki ne ihmiset jotka ovat siellä kävelleet, rakastaneet ja vihanneet ja toivoneet ja kärsineet. Muista se, Henriette kiltti: niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme." "