lauantai 1. syyskuuta 2012

Haruki Murakami: Norwegian Wood

(Eli se kirja, jonka luulin olevan nimeltään Norwegian Food.)

Luin aiemmin kevätkesällä Murakamin romaanin Sputnik-rakastettuni, enkä loputtomasti vakuuttunut. Silti lainasin oitis Norwegian Woodin kun sen pari viikkoa sitten kirjastossa näin. Ehkä siksi, että kirja, vaikka onkin julkaistu japaniksi jo vuonna 1987, julkaistiin suomeksi vasta tänä vuonna ja uutuutena se on ollut esillä aika paljon.

Norwegian Wood (meinaan kokoajan kirjoittaa Food!!)  sijoittuu 1960-luvun loppuun ja 70-luvun alkuun, Japaniin ja Tokioon, ja sen keskushenkilönä on teatteria yliopistossa opiskeleva Watanabe-niminen nuori mies. Hänellä on kaksi rakkautta, täysin erilaiset naiset Naoko ja Midori. Naoko on masentunut, hiljainen, kuin särkyvä maljakko, Midori taas eläväinen ja rivo. Kaikkea tapahtuu ja on vaikeaa ja seksiä harrastetaan paljon, ja siitä puhutaan sitäkin enemmän. 

Kirja on ihan miellyttävä lukuromaani, mutta ei lainkaan niin hyvä, kuin sen takakansi ja liepeet hehkuttavat. The Guardian on ilmeisesti nostanut kirjan sellaiseksi, joka jokaisen pitäisi lukea. No jaa! Minusta monet tarinan ihmiset käyttäytyvät epäloogisesti ja suuttuvat aivan vääristä asioista. Watanabe onnistuu liian monessa asiassa ja hitto vie, missä ihmeessä hän on oppinut rakentamaan silkasta laudasta huonekaluja? Murakamin kertojanääntä tässä romaanissa on kehuttu myös humoristiseksi, ja että kirja kuvailisi oivallisesti 60-luvun opiskelijaradikalismiakin ja lännen ihailua, mutta se kaikki taisi mennä minulta ohi. Minusta kirjasta 60-luku ei haiskahda kuin lukuisissa puhelinkoppikohtauksissa ja ehkä hitusen siinä, että muutamalla lauseella kerrotaan muiden opiskelijoiden lakosta. Niin, ja tietysti ympärillä soi 60-luvun musiikki, The Beatles etunenässä (Norwegian Wood on Beatlesin kappale, siitä siis nimi kirjalle). Ja minua ärsytti myös henkilöiden jatkuva kaiken ostaminen ja ravintoloissa ravaaminen. Watanabehan on vain keskiluokkaisen perheen lapsi, joka opiskelujen ohella tekee yhden tai pari iltavuoroa levyliikkeen myyjänä. 

Minut kirja nyt vain sattui jättämään kylmäksi. Jostain syystä Murakami ei kirjailijana vetoa minuun, mutta ehkä tulen silti vielä lukemaan lisää hänen kirjojaan. Maailmalla hän on erittäin arvostettu nykykirjailija (kaiken tämän opin takakannesta). Mutta Norwegian Woodista on tehty myös elokuva ja luulen, että siitä voisin pitää. Ainakin se trailerin perusteella näyttää kauniilta ja koko kirja tuntui minusta siltä, että se voisi muutenkin toimia hyvin elokuvana.


PS. Midori vertaa kirjassa elämää suklaarasiaan. En tykkää, sehän on suoraan Forrest Gumpista! Joka ei ollut mikään suosikkielokuva vielä 1960-luvulla...