Ihanaa runon ja suven päivää!
Viimeksi eilen keskustelin erään ihmisen kanssa Gael Garcia Marquezin loistavasta kirjasta Sadan vuoden yksinäisyys, ja totesin, että voisin lukea sen joskus uudelleenkin. Sain kirjan aikanaan H:lta lahjaksi ja luin sen kesällä 2007. Muistan vielä ne kesäpäivät Kivenhakkaajankadun parvekkeellani, muistan parvekkeen tuoksun, kirjan fontin ja tekstin asettelun sivuilla. Sadan vuoden yksinäisyys on mahtava, ja voin suositella sitä kenelle vain.
Luen yhtenä monista tenttikirjoista tällä hetkellä Matti Peltosen kirjaa Mikrohistoriasta (1999), ja kirjan alussa hän ottaa esille Marquezin kirjan ja sen yhteyden mikrohistoriaan - kuinka kiinnostavaa! Epäilemättä Sadan vuoden yksinäisyydestä on tehty (kirja)(tieteellisiä) tutkimuksia vaikka kuinka, en kyllä ole lukenut sellaisia. Lainaan tähän nyt pätkän Peltoselta. Halu lukea kirja uudelleen vain kasvaa, siitähän voisi löytää vaikka mitä... (Seuraava sisältää juonipaljastuksia kirjasta.... älkää siis lukeko loppuu, jos ette halua tietää kirjasta liikaa :))
"...Márquezin romaania Sadan vuoden yksinäisyys (1967) luettiin laajalti samaan aikaan, kun uuden mikrohistorian ensimmäiset huomiota herättäneet teokset tulivat markkinoille. [---] Márquezin romaanin tapahtumapaikka, rähjäinen kolumbialainen kylä - myöhemmin myös kaupungiksi mainittu - Macondo ei symboloinut koko maailmaa, vaikka nimessä vain kaksi kirjainta poistamalla voikin nähdä espanjankielisen vastineen sanalle maailma (mondo). Romaani oli kuitenkin kuvaus koko maailmanjärjestelmästä, tällä kertaa vain metropoli-satelliitti-suhteen toisesta päästä nähtynä. Se rikkoi modernistisen tavan kuvata nykyajan maailmaa suurkaupungin ihmisvilinän, kiihkeän muutoksen ja räikeän eriarvoisuuden kautta. Nyt maailmaa katsottiin periferian, Macondon vinkkelistä. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun Vietnamissa jatkuva sota osoitti bambuista rakennettujen kylien, vesipuhvelien käyttöön perustuvan perinnäisen maanviljelyn ja alkeellisen metallurgian vetävän vertoja länsimaiden suurimman taloudellisen mahdin sotateknologialle.
Toinen kiinnostava puoli Sadan vuoden yksinäisyydessä on Márquezin tekemä politiikan uudelleenarviointi. Politiikasta ei tehdä täysin triviaalia, eversti Buendían lukemattomat kapinayritykset toki luetellaan. Silti romaanissa nostetaan perheen ja kotitalouden maailma, naisten hallitsema maailman vähintään yhtä tärkeäksi kuvaamisen kohteeksi. Kolmanneksi romaanin historiantutkimuksen kannalta kiinnostavin serikka on sen aikakäsitys, johon viitataan jo sen nimessä. Romaani päättyy siihen, että Buendíojen suvun viimeinen Aurelio kykenee lopulta tulkitsemaan vanhan mustalaisen kirjoittaman ennustuksen, jossa kerrottiin tarkasti tulevat tapahtumat etukäteen. Kertomuksen tarina kattoi sata vuotta, mutta ei kronologisesti, vaan siten että tapahtuman kuvataan samanaikaisina. Miten tämä on mahdollista, jää hämäräksi, mutta romaanin kertoja väittää sen liittyvän arkipäivän aikakäsitykseen. Juuri kun Aurelio on pääsemässä ennustuksen viimeisille riveille ja kun historia on saamassa nykyhetken kiinni, nousee suuri tuuli, joka puhaltaa kaiken tiehensä."
