torstai 29. maaliskuuta 2018

Sinkkuelämän syövereissä

On useampia kirjailijoita, joihin suhtaudun hieman kaksiteräisesti. Sellaisia kirjailijoita, joiden kirjoista en ole hurmioitunut, ja joiden kohdalla en ymmärrä niiden ympärillä käyvää kuhinaa, mutta silti luen aina uutuudet näiltä kirjoittajilta. Tällaisiin luen ainakin Tommi Kinnusen, Riikka Pulkkisen sekä nyttemmin myös Henriikka Rönkkösen. Olkookin, että kaikkien ei tarvitse pitääkään kaikista kirjoista. Makukysymyksiähän nämä ovat!

Puolustaudun sillä, että luen näitä kirjailijoita kyllä, yritän päästä mukaan hypeen.



Nyt maaliskuussa sain käsiini Henriikka Rönkkösen toisen romaanin, Bikinirajatapauksen. Tasan vuosi sitten luin hänen esikoisensa, Mielikuvituspoikaystävän, sillä halusin tietysti tietää, mikä on tämä todella suosittu kirja. Rönkkösen kirjat tosiaankin ovat valtavan suosittuja - kymmeniin tuhansiin yltävät myyntiluvut eivät ole ihan yleisiä Suomessa.

Bikinirajatapaus jatkaa millilleen siitä, mihin Mielikuvituspoikaystävä jäi. Rönkkönen kuvaa minäkertojansa (omaansa?) sinkkuelämää: selaillaan Tinderiä, kaverit yrittävät naittaa kamalalle vastaantulijalle, ollaan treffeillä. Pysyvyyttä on vain sinkkuus, lopulta ainakin. Mielikuvituspoikaystävään verrattuna, sillä en mitenkään voi olla vertailematta näitä kirjoja, Bikinirajatapaus on tasaisempi. Syvällisemmät pohdinnat elämästä ja esimerkiksi siitä, millainen on sinkun asema, kulkevat sujuvasti tekstin mukana, ne sopivat niihin kohtii joissa ajatuksia esitetään.

Sen sijaan en vieläkään jaksa innostua kakka- ja pieruhuumorista. Moni kirjan hauska juttu on minulle vain "hauska juttu", ja kerta toisensa jälkeen hauskuus liittyy ulosteeseen, peräaukkoihin ja pieruihin. En pidä itseäni kovinkaan ryppyotsaisena ihmisenä, mutta tässä kohdin minun ja kirjoittaja Rönkkösen huumorintajut selvästikin eroavat kuin yö ja päivä. 

Tavallaan en ymmärrä Rönkkösen suurta suosiota, koska Mielikuvituspoikaystävä ei mielestäni ollut kovinkaan onnistunut kirja, ja vaikka Bikinirajatapaus on esikoista parempi, ei se silti ole mitenkään ihmeellinen. Toisaalta näen Rönkkösen sinkkukirjojen olevan Suomessa hyvin harvalukuisessa joukossa: tähän tyyliin sinkkuudesta ei Suomessa kirjoiteta juuri ollenkaan. Ja kai kirjojen huumorikin ainakin joihinkin lukijoihin uppoaa.

En oikeastaan välittänyt Bikinirajatapauksesta, mutta tiedän jo valmiiksi, että jos Rönkkönen kirjoittaa lisää, tulen ne uudetkin teokset lukemaan. Ja sitten voin taas kirjoittaa tämän saman kirjoituksen, jossa ihmettelen kirjojen suosiota enkä vieläkään naura kakkajutuille.

Luettu siis:
Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja
Atena 2018, 176 sivua