Jo joskus viime syksynä asettauduin kiltisti kirjaston varausjonoon aika monelle kirjalle; yksi niistä oli Siskon Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus 2018).
Kirja on noussut suureen suosioon ja saanut kiittäviä arvioita - sitä on pidetty erinomaisena kiteytyksenä ajastamme, jollekin kirja on ollut chiclitiä, kolmannelle osa nuorten naisten rynnistystä realistiseen arjen kuvaukseen. Ehkäpä minulla siis oli korkeita odotuksia kirjasta, toisaalta ei. Arvelin, että saa olla aikamoinen kirja, jotta se todella tekisi minuun vaikutuksen.
Lopulta kirja oli aikalailla sellainen kuin odotinkin. Päähenkilö, minäkertoja, on yli 30-vuotias lapseton sinkku, joka elelee Helsingin Kalliossa ja on elämässä hukassa. Kirja muistuttaa paljon Henriikka Rönkkösen sinkkukirjoja Mielikuvituspoikaystävä ja Bikinirajatapaus sekä mielestäni myös Saara Turusen kirjoja, ennen muuta Sivuhenkilöä. Tällaista siis on nuoren naisen elämä tänä aikana: rahaa palaa ulkonasyömiseen, vaatteilla on väliä, pysyvää parisuhdetta on mahdotonta löytyä vaikka Tinder laulaa, ystävät menestyvät omissa elämissään vain näennäisesti ja onneksi on isipappa, jolta pyytää apua.
Omaan makuuni Savonlahden kirjan hauskinta ja kivointa antia ovat yksityiskohtaiset sipsien syömiset - ainakin alussa. Kenties on tarpeetonta enää kirjan loppupuolella kertoa, mitä merkkiä ja minkä kokoisia pusseja päähenkilö suosii, se tuli jo selville. Kirja on varsin nopealukuinen ja se kyllä pitää otteessaan. Itse odotin, millaisia käänteitä päähenkilön tielle vielä tulee.
Mutta kun ei niitä käänteitä tule. Välillä haetaan töitä muttei niitä saada, toisinaan käydään yksillä treffeillä muttei toisilla, välillä yritetään ottaa itseä niskasta kiinni, muttei siitä oikein tule mitään. Rahat ovat koko ajan loppu ja usein koen, että päähenkilö on kyllä raskasta seuraa läheisilleen saamattomuudessaan ja rahapulassaan. Kiinnostavaa kyllä, tästä ei ajauduta pikavippikierteeseen, kuten nykyaikana monelle vastaavassa tilanteessa kävisi. Kirja on tasapaksu, mikä kenties kuvaa päähenkilön masentuneelta vaikuttavaa mielenmaisemaa, mutta tarinan kannalta se on silti perin tylsää. Mikään ei muutu, ja kirjan loppukin tuntuu jotenkin teennäiseltä.
Teoksella olisi ollut paljon mahdollisuuksia olla vielä purevampi kuva niistä vaatimuksista, joita läheiset ja yhteiskunta asettavat ihmiselle. Pätkätyöt, itsensä työllistäminen, tukiviidakko, jo mainitut pikavipit, lapsettomuus, ulkoisten puitteiden tärkeys, Helsingin keskustassa elävän kuluttaminen/kulutuskriittisyys ja elämisen kalleus... Moni teema olisi voinut muodostua kirjalle hienoksi, hieman yhteiskunnallisemmaksi teemaksi, mikä olisi mielestäni tehnyt teokselle terää. Nyt kirjaa nojaa ehkä liikaa kepeään suuntaan, muttei ihan kunnolla sinnekään.
Kirjan ansio voisi olla se, että kenties sitä voidaan 30 vuoden kuluttua lukea purevana ajankuvana 2010-luvun lopusta, siitä millaista oli olla se Kalliossa asuva lapseton kolmekymppinen sinkku, joka haahuilee elämässään.
Minuun tämä kirja ei nyt vain osunut ja uponnut, vaikka luettuani pitikin ostaa valkosipulidippiä kaupasta. Saavutus tietysti on sekin.
***
Helmet 2019 -haasteessa kirja sopii kohtiin 4) Kirjailijan ainoa teos; 7) Kirja kertoo paikasta jossa olet käynyt (Helsinkin); 18) Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja; 25) Kirjailija, jonka teoksia en ole ennen lukenut; 31) Kirjassa kuljetaan metrolla; 36) Kirjassa ollaan yksin; ehkä myös 40) Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia.
