30 päivää kirjoja osa 10: Suosikki klassikkokirja
Minulla ei ole mitään klassikkokirjoja vastaan ja haluaisinkin tuntea klassikoiksi luokiteltavia kirjoja enemmän, mutta jotenkin kirjastosta päätyy melkein aina mukaan jotain 1990- tai 2000-luvun kirjallisuutta. Niistä joistain lukemistani klassikoista suosikkien valitseminen on kuitenkin aika helppoa (etenkin, kun en millään muista mitä kaikkea olen lukenut, niin on helppoa nostaa esiin ne pari, jotka muista -- ovat siis varmasti hyviä, kun ovat jääneet mieleen!)
Ykkösklassikko ja ikuinen rakkauteni: Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla.
En usko, että Pohjantähti vaatii mitään kovin kummoisia perusteluja. Yksinkertaisesti tässä eeppoksessa on huimaava, koskettava ja realistinen tarina, hienoja henkilöhahmoja, Linnalla silmää ihmisyydelle ja taito kirjoittaa myös hienoa kieltä. Ja ei sovi unohtaa romaanin merkitystä ilmestyessään: se oli riipaisevan häikäisevä läpileikkaus suomalaisen yhteiskunnan kehityksestä 1800-luvun nälkävuosista 1950-luvulle ja ennenkaikkea nöyrä ja humaani kuvaus sisällissodasta, sen syistä ja kulusta ja jälkipyykistä, kaikesta mitä oli ennen ja jälkeen. Mä siis vaan rakastan tätä kirjaa.
(Ja Akselia rakastan vähän myös.)
Toisena hienona klassikkona nostan esiin myös Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyden.
Aikanaan kesällä 2007 tätä lukiessani mulla kesti jonkinaikaa päästä vauhtiin ja sisään tähän kirjaan, mutta lopulta se vei mukanaan ja upean kokemuksen päätti paras kirjan lopetus, minkä olen koskaan lukenut. Pitäisi tämäkin lukea uudelleen, ja olen varma että pitäisin siitä edelleen. Sinänsä maagisen realismin pesiytyminen juuri Latinalaiseen Amerikkaan ja sen kirjallisuuteen niin juuriaan myöten on musta aika kiinnostavaa, joskaan en tämän tyylilajin kirjoja ole lukenut yhteensä varmaan kymmentäkään. Sadan vuoden yksinäisyydellä on myös yksi hienoimmista kirjannimistä mitä tiedän, ja jo pelkästään kirjan lopun (ja ihan kaiken muunkin kyllä, mitä siihen kansien väliin mahtuu!) vuoksi haluan suositella lämpimästä jokaiselle, joka ei tätä vielä ole lukenut.
Venäläiset klassikot ovat minulle aika tuntematon alue, ja se harmittaa. Niin Kuolleet Sielut (Gogol) kuin Rikos ja Rangaistuskin (Dostojevski) ovat jääneet minulta kesken. Saatanan saapuu Moskovaan (Bulgakov) olen kyllä lukenut, ja pidin siitä paljon, mutta sitä loppua en vain ymmärtänyt. Niitä pitäisi joskus vielä vähän yrittää taltuttaa.
* * *
Kuuntelen tälläkin hetkellä youtubesta tekemääni ysäri-soittolistaa. Ysikytluku ollut mielessä muutenkin muistojenkaivelun vuoksi. Ja muutamat koulunäytelmät.
"Elias! Tule alas puusta!"
Musta olisi ihana pitää "Lapsuuteni 90-luvulla" -tyyppistä blogia. Samanhenkisiä anglosaksisen maailman blogeja olen tässä löytänyt pari ja tykännyt niistä paljon, kas tässä linkkejä siis:
Children of the nineties: http://childrenofthenineties.blogspot.com/
Zack Morris Cell Phone: The best of growing up in the '80s and '90s:
Ehkä joskus vielä perustankin sellaisen...
Kaikista Drömhuseista, Bäkkäreistä, Spaissareista, Dj Bobosta, NylonBeatista, Mascarasta, Donkkareista, Ace of Basesta, La Bouchesta ja Aquasta valitsin nyt tämmösen, mun melkein unohtaman, mutta sitten kovin kovin tutulta kuulostavan ruotsalaisen raspikurkun:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti