Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi palkittiin vuonna 2000 kirja-Finlandialla, ja tänä syksynä se päätyi lukupiirimme luettavaksi. Kirja tuo eteemme nuoren valokuvaajan, homomies Mikaelin, hänen tuttavapiiriään, pari saman kerrostalorapun asukasta sekä peikon. Mikael löytää pihaltaan pienen karvaisen olion, jonka hän päättää ottaa uteliaisuuttaan hoiviinsa.
Sinisalo kirjoittaa peikoille historian, jossa laji on tunnustettu ja tunnettu, mutta vain harvoin nähty. Uuden vuosituhannen alussa jotain odottamatonta saattaa kuitenkin olla tapahtumassa.
Kirjan teemoja on erityisesti ihmisen ja luonnon suhde, mitä korostaa vieläpä Mikaelin toiminta nimenomaan mainosvalokuvaajana. Lukupiirissämme kirja oli luettu ja sen teemat herättivät paljon keskustelua muun muassa eläinten älykkyydestä kuin myös suomalaisista homomaailman kuvauksista. Lisäksi kirjan muoto kiinnosti: näkökulmahenkilöt vaihtelivat luontevasti, minkä vastapainona oli oikeita ja keksittyjä lainauksia niin sanotusta peikkohistoriasta. Tällaisen intellektuaalisen tason tuominen kirjaan oli kiinnostavaa, vaikka toteutus ei aina miellyttänytkään liian pitkine lainauksineen.
Sinisalo on muutoin kirjoittanut paljon scifiä, mikä ei ole ollenkaan oma genreni. Tällainenkin vaihtoehtotarina on hieman siinä rajoille omien mieltymysteni suhteen. Kirjan teemat olivat kuitenkin mielestäni tärkeitä, ja omalla tavallaan kirja on kestänyt aika hyvin aikaa, vaikka toisaalta 16 vuoden takaisen kirjoitusajankohdan välillä aina huomaakin. Kirjassa oli myös erittäin vahva nuortenkirjan tuntu, jota en osaa ihan tarkalleen paikantaa. Ennen päivänlaskua on ollut monille lukio- ja yläasteikäisille tärkeä kirja 2000-luvun alussa, ja kirja on ollut monilla kirjasuosituslistoilla. Koska itsekin olen tuohon aikaan lukenut todella paljon kirjoja, onkin hieman jännittävää, että tämä on jäänyt minulta teinivuosina lukematta. 14-vuotias Essi olisi luultavasti pitänyt tästä paljon enemmän kuin tämä 29-vuotias versio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti