Juhannuslukemiseksi minulle valikoitui Ansa Ikosen elämäkerta Unohtumaton Ansa Ikonen, 1913-1989 (Minerva 2011). Tämä Vekkelin ja Loivamaan kirja on vuodelta 2011 ja siis varsin uusi katsaus Ikosen elämänvaiheisiin. Parisataa sivuinen kirja oli juuri sopivan lyhyt ja toisaalta painavasta asiastaan huolimatta kepeä valinta kesäkirjaksi ja elämäkerraksi.
En ole elämäkertojen suurkuluttaja. Tarkalleen ottaen tämä saattoi olla ensimmäinen koskaan lukemani elämäkerta, ja tämäkin päätyi listalleni lähinnä Kirjan vuoden lukuhaasteen vuoksi. Sillähän yksi kohta on lukea elämäkerta tai muistelmateos.
Unohtumattomassa Ansa Ikosessa kuvataan Ikosen elämä syntymästä kuolemaan. Kerronta etenee, fontti ja paperi ovat juuri sopivat ja tietysti kaksi kuvakoostetta ovat kiinnostavat. Pidän paljon vanhoista 1930-1950-lukujen suomifilmeistä, mutta Ansa Ikosen elämänvaiheet ovat aiemmin olleet minulle kaiken kaikkiaan ihan vieraat. Opinkin siis paljon uutta ja mielenkiintoista. Teos valottaa kiinnostavasti niin Ikosen elämää ennen hänen elokuvauraansa sekä toisaalta uran jälkeistä vanhuuttakin, jolloin hän tunsi olevansa maailman unohtama, ja hieman katkerakin kuva hänestä muodostuu. Köyhän lapsuuden ja vaikean vanhuuden väliin pääsee kuitenkin huikea tähtitarina, jolloin Ansa Ikonen oli muutaman vuosikymmenen ajan Suomen tunnetuin naisnäyttelijä ja lukuisat hänen elokuvansa ovat klassikkoja. Samalla kirjassa toki paneudutaan myös Ikosen yksityiselämään, perheeseen ja varsinkin suhteen alkuun näyttelijä Jalmari Rinteen kanssa.
Kirjaa tehdessään tekijät ovat haastatelleet Ikosen sukulaisia ja kollegoja, ja haastatteluiden kuvaukset antavat näille kertojille vahvan ääneen, lisäksi nämä kuvaukset luovat teokseen hyvin kotoisan tunnelman. Kerta toisensa jälkeen mainitaan myös Ansa Ikosen erinomainen keittotaito, jonka turvin Jalmari Rinteenkin kerrotaan eläneen niin vanhaksi. Jalmarihan oli Ansaa 20 vuotta vanhempi, ja tämä elikin 92-vuotiaaksi siinä, missä Ansa Ikonen ei leskenä elänyt kymmentäkään vuotta.
Kirjassa kerrataan kiinnostavasti Ansan työhistoria, mutta juuri sopivasti myös hänen yksityiselämäänsä ja aikaa ennen ja jälkeen uran. Itse olisin tavallaan kaivannut kirjaan enemmän taustoitusta muun muassa Suomen historian, kulttuurihistorian ja elokuvahistorian vaiheilla, vaikka näitä kaikkia toki sivutaankin. Toisaalta historioitsijana kyllä tiedän pitkälti sitä historiallista taustaa, jota vasten Ansan elämä tulisi sijoittaa.
Ylipäätään pidin kirjasta paljon. Se oli aivan sopivan pituinen (eli melko lyhyt) mutta silti kattava. Tämä oli sen verran hyvä elämäkertakokemus, että voisin lukea genreä lisääkin. Esimerkiksi Tauno Palon ja Matti Raninin elämäkerrat kiinnostaisivat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti