Laitila Kälvemark: Karkulahti

Kirjailija:
Tiina Laitila Kälvemark
Teos:
Karkulahti

Arvioni: 4,5/5

Julkaisija: WSOY
Vuosi: 2015
Sivuja: 327

Mistä kertoo:

Karkulahden talossa, luultavasti Pohjanmaalla, yrittävät elää vanha emäntä Elisabeth, hänen poikansa Jaska sekä Jaskan Venäjältä Suomeen muuttanut vaimo Vera. Näiden kolmen keskushahmon ympärillä ovat vielä kehitysvammainen Velipuoli sekä Jaskan ja Veran kymmenkesäinen tytär Anna.  1980-luvulta vuoteen 2006 kurottuvassa tarinassa Elisabeth ja Vera eivät aluksi voi sietää toisiaan, mutta heidän on välttämätöntä tulla toimeen. Jaska hoipertelee kahden naisen tahtojen välissä ja Anna liihottaa Disneyn Pieni merenneito -sadussa. Mikä sai Veran lähtemään Venäjältä ja mitä liikuntakyvyttömäksi vanhentunut Elisabeth uudesta miniästään ajattelee - ja mitä hänen menneisyydessään on tapahtunut? Molemmat naiset ovat tavalla tai toisella menettäneet lapsensa, joten lopulta heillä on myös jotain yhteistä.

Mitä mieltä olin:

Laitila Kälvemark oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta onneksi kirja lähti matkaani kirjastosta, sillä pidin tästä todella paljon! Yksinkertainen mutta miellyttävän kaunis kieli ja kerronta vievät tarinaa eteenpäin, mitä edesauttaa myös tekstin ilmava sijoittelu sivuilla. Erityisesti alussa kuvattu Veran sopeutuminen Suomeen kiinnosti minua paljon, vaikka sitä ei sitten ihan kirjan loppuun asti kulttuurisena kohtaamisena pohdittukaan. Tarina oli kiinnostava ja kotimaiselle nykykirjallisuudelle osittain tavanomainen, mutta kirjailijalla oli silti siihen oma sanansa sanottavana. Vaikka monissa romaaneissa käsitellään samantyyppisiä aiheita ja juonikuvioita, minulle ei silti tullut oloa, että olisin lukenut tätä aiemmin.

Mitä toi mieleen:

Kirja muistutti tunnelmaltaan ja henkilöiltään monia nykykirjoja, joista mieleen tulivat ensin ainakin Tommi Kinnusen Neljäntienristeys sekä Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön, molemmat viime vuodelta. Veran elämästä Venäjällä kertovista pätkistä tulivat mieleen useampikin itään sijoittuva romaani, kuten Sofi Oksasen Stalinin lehmät sekä Katri Lipsomin kirjat.

Suosittelen:

Kotimaisen kirjallisuuden ystäville - erityisesti, jos jokin edellä mainituista romaaneista on iskenyt sinuun.

Muuta:

Kaunis kansikuva ja jotenkin hyvin miellyttävä fontti kaikinpuolin. (Olen monesti aikonut kirjoittaa hyvän fontin merkityksestä lukemiselle, mutten ole saanut aikaiseksi. Ehkä vielä joskus.)

* * *

Miksi kirjoitus tässä muodossa? Itseasiassa pidän lukupäiväkirjaa, johon kirjaan lukemiseni juuri tällaiseen kysymys+vastaus-muotoon. Nyt oli kovin strukturoitu olo.