Päivä 18: Kirja johon petyin
Minusta on suoraan sanoen tullut viime aikoina kranttu. Viime ajat = pari viime vuotta. Mutta olenpa myös oppinut antamaan toisen mahdollisuuden.
Jätän kesken varmaan yhtä paljon kirjoja kuin luen loppuunkin (no, ainakin melkein). Ja jos jättää kirjan kesken, niin voinee kai sanoa, että on pettynyt siihen? Jos näin on, niin viime aikoina olen pettynyt muun maussa Staffan Bruunin kirjaan Bailut barrikadeilla, Kjell Westön Älä käy yöhön yksin -kirjaan sekä F. E. Sillanpään Hurskaaseen kurjuuteen. Mutta... Uskon vakaasti, että ainakin Sillanpää ja Westö ovat erinomaisia kirjailijoita ja että näille kirjoille pitäisi antaa uusi mahdollisuus. Kai sitä usein pettyy kirjoihin lähinnä siksi, että on odottanut jotain muuta, ja esimerkiksi juoni eteneekin liian hitaasti tai muuten vain ei ole aikaa paneutua kirjaan kunnolla. Kai sitä kirjat nyt jäävätkin kesken, jos niitä ehtii lukea kaksi sivua kerran viikossa.
Voinen myös sanoa, että vaikka luin Katja Ketun Kätilön nopeasti, en kovastikaan pitänyt siitä. Ehkä vika on puhtaasti minussa, sillä niin monilla arvosteluilla ja palkinnoilla Kätilöä on hellitty. Uusi Puhdistus? Ehkä. Ja olihan kirjan tarina mielenkiintoinen, mutta en taida liiaksi arvostaa kokeilevaa ja "rumaa" kieltä. Kirja oli myös jatkuvasti ahdistava, mutta jostain syystä juuri tässä kirjassa se häiritsi, toisin kuin vaikka sellaisissa teoksissa kuin Tuhat loistavaa aurinkoa. En osaa juuri nyt sanoa miksi. Mutta olinko pettynyt? Ehkä sikäli, koska kirjaa on kehuttu niin kamalan paljon. Mutta en ole aiemmin lukenut Kettua ja olen minä ennenkin ollut arvostelujen kanssa eri mieltä. Mutta halusinpa silti nyt tuoda Kätilönkin tässä yhteydessä esiin.
Viime vuonna kesken jäivät Katri Lipsonin Kosmonautti, Aleksandra Salmelan 27, Bo Carpelanin Kesän varjot sekä Antonio Muñoz Molinan Sefarad. (Täytyyhän näistäkin pitää listaa) Uskon, että näistä jokainen on oikeasti hyvä kirja, ja niihin pitäisi tarttua uudelleen. Sellaista meinaan olen viime aikoina harrastanut, ja siinä myös yllättänyt itseni. Kuten olen noin 1500 kertaa maininnut, jätin aikanaan Westön Missä kuljimme kerran kesken, mutta aloin lukea sitä uudelleen ja kappas, siitä tuli yksi lempikirjoistani. Kevättalvella aloin myös lukea uudelleen muutamaa kuukautta aiemmin kesken jättämääni Essi Tammimaan teosta Paljain käsin. No siitä ei tullut ihan lempikirja, mutta hyvä se oli kuitenkin.
Olen elämässäni lukenut sen verran paljon, että osaan jättää kirjaston hyllyyn ne kirjat, joihin uskon pettyväni. Olen kuitenkin iloinen siitä, että kesken jääneistä kirjoista voi löytää itselleen uusia elämyksiä. Seuraavaksi ajattelin lukea Chimamanda Ngozi Adichien kirjaa Puolikas keltaista aurinkoa. Se jäi kesken pari vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti